Olen päättänyt, että mun tehtaan lattia on vuorattu pomppulinnoilla. Suoraan lattianrajasta loikalla kohti unelmia. Viime viikkoina ennakointi oli unohtunut kytkeä päälle, mutta nyt kaikki releet on tarkistettu.
Mennäänpä ajassa hetkeksi taaksepäin. Vuosi oli 2017. Kesä, kärpäset ja suvivirsi. Tyttäreni sai päättötodistuksen ja ammatin. Minä taas olin saanut muutamia viikkoja aiemmin tiedon, että aloittaisin opiskelut elokuussa. Tehtiin tytön kanssa läpsystä vaihto. Ajatus puheen pitämisestä välähti mieleeni paria päivää ennen juhlia. Kyseessä oli rento seremonia läheisten kesken, mutta halusin kuitenkin sanoa jotain. Edes muutaman merkittävän sanan koko juhlaväelle. Jotain sellaista, johon tyttäreni voisi palata vielä myöhemminkin elämässään. Mietin, mitä ihmettä kertoisin, kerrottavaa oli niin paljon. Vaan turhaan yritin juuri sillä hetkellä väkisin muodostaa sanoja. Kuten aina ennenkin, sanat tippuivat paperille, kun oli niiden aika. Yöllä kello kaksi nähtiin keittiössä valo, pannussa kahvia ja nainen paperipalan ääressä. Valmistui puhe, jonka yksi osio kolisee sieluun vielä tänäänkin.
Jotenkin näin se kohta meni:
"Pakarisen akat on kovaa luuta.
Ne ei vain tyydy menemään läpi harmaan kiven.
Ne tekee siitä sepeliä, millä tasoittaa mutkan takana odottavat soratien montut.
Ne naiset on veistetty samasta puusta, niissä palaa sama liekki.
Sitä liekkiä ei pienet monsuunit sammuta.
Ja jos monsuuni joskus ottaa hetkeksi vallan,
käydään pohjassa vain,
jotta saadaan ponkaistua vauhtia kohti pintaa."
Näillä mennään tänäänkin. Kun kaikki hoitolat sulkevat pikkuhiljaa oviaan, avaan minä oveni uudelle laitteelle. Tein hankintapäätöksen juuri muutamia viikkoja ennen, kuin koronapeli näytti todelliset kasvonsa. Mieli säntäili täydellisen pakokauhun ja levollisen rauhan välillä kokien kaikki tunteet siltä väliltä.
Lopulta rauhoitin itseni ja mieleni. Tämä aika menee ohi, hoitolat avaavat ovensa jälleen. Elämä jatkuu ja maistuu niin hyvälle tämän kaiken jälkeen.
Silloin minä, Prinsessatehdas ja Hydrogen ollaan valmiina töihin - nyt ladataan akkuja, pysytään kasassa, nautitaan auringosta. Kun maailma taas palaa pikkuhiljaa raiteilleen, me täällä hoitolassa odotellaan juuri sinua.
Sitten, kun se festareista suurin on taas totta.
Normaali elämä. Ihan semmonen normaali arki.
Normaali elämä. Ihan semmonen normaali arki.
*********************************************************************************
Prinsessatehdas on Loimaalla toimiva kauneushoitola, jota kuitenkin mieluiten kutsun ihmishoitolaksi. Minä olen Anette, 47-vuotias tyttönen ja ikuinen keittiöpsykologi. Rakastan kohtaamisia ihmisten kanssa, heidän tarinoitaan elämästä, kuolemasta ja kaikesta sen välillä. Onhan se elämä koittanut minuakin kolhia, se pentele, muttei raukka ymmärtänyt, ketä ärsytti. Vedin lekalla takaisin ja hetki kerrallaan olemme taas olleet väleissä. Koska periksi ei anneta, koskaan.
Olen tyttönen, joka vuosikymmenet rimpuili itsensä kanssa ja työssään työttömyysturvalain parissa. Tyttönen, joka lopulta lähti unelmansa perään. Nyt pidetään pulkanreunoista kiinni ja toivotaan, että hyvin tässä käy.
Ja käyhän siinä. Teen unelmaduunia omassa hoitolassani ja aion soutaa tehtaani myös yli tämän ongelmallisen aallokon. Nyt tarvitaan vain hyvät airot ja vedenpitävä paatti. Ja muutama pannu kahvia.
Ja käyhän siinä. Teen unelmaduunia omassa hoitolassani ja aion soutaa tehtaani myös yli tämän ongelmallisen aallokon. Nyt tarvitaan vain hyvät airot ja vedenpitävä paatti. Ja muutama pannu kahvia.
Tervetuloa tälle matkalle kanssani <3
Yours,
Anette
tehtaanjohtajatar
Prinsessatehdas
prinsessatehdas.fi
Yours,
Anette
tehtaanjohtajatar
Prinsessatehdas
prinsessatehdas.fi
*********************************************************************************
